lauantai 20. huhtikuuta 2013

Yrttitarha ulkoilemassa


Minikasvihuoneen kasaamisesta ja yrttien kylvämisestä on kulunut nyt kaksi viikkoa. Itäminen lähti käyntiin hyvin ja pariviikkoiset yrtinpoikaset näyttävät nyt tältä:



Aurinkoisen päivän kunniaksi veimme yrttitarhan parvekkeelle ulkoilemaan ensimmäistä kertaa. Meidän partsilla on tällä hetkellä kevyet 27 astetta lämmintä, joten luulisi lämpötilan hellivän myös yrttejä. Nyt tosin pitää olla skarppina, ettei multa pääse ihan kuivamaan aavikoksi. Tähän mennessä multaa on kasteltu lähes päivittäin.

Parhaiten liikkeelle ovat pöhähtäneet basilikat ja persiljat. Astioita on pyöräytelty tasaisin väliajoin, koska yrtit taivuttavat itseään valon suuntaan. Sipulit ovat tällä hetkellä matalimpia, mutta ne siemenet heitettiinkin liian korkeaan ruukkuun ja valo ei yllä sinne asti.




 
Luettiin idättämisrasian mukana tulleista ohjeista, että ”kun ensimmäiset kasvulehdet ovat ilmestyneet, leikkaa kaikista pelleteistä muut taimet vahvinta lukuun ottamatta”. Tätä emme ole tehneet vielä. Pitäisikö? En tiedä. Taidan soittaa puutarha-asioihin erikoistuneelle siskolleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...